lauantai 10. lokakuuta 2015

9-kuukautta ihan pian

Kesä on mennyt nopeasti ja syksy painaa päälle. Vihdoin saatiin kaikki eläimet sisälle ja niinpä Milan paimennuskausi on nyt ohi! Mielelläänhän Milukka tekisi tuota työtä vaikka läpi vuoden mutta talvi vaan tulee vauhdilla ja elukat siirtyi sisälle. No onhan sillä viellä hiehoja jotka käy tarhassa ja niitä pääsee vähän siirtelemään viellä. Salama on aloittanut uuden lajin ja sille on otettu nyt henkilöetsintää nimeltään Mantreiling. Siinä annetaan etsittävän haju pussista ja etsintä tapahtuu kaupungissa. Maasto vaihtelee asfaltista hiekkaan ja nurmeen. Tää on sille sopiva laji ja Salama onkin siinä aika pro :) Aina on etsittävä löytynyt ja kaikki on siitä olleet tyytyväisiä.Koira kulkee tässä liinassa ja valjaissa koko etsinnän aikana. Retu on voinut melko hyvin. Patteja on valitettavasti löytynyt useita lisää ,mutta vointi on ollut edelleen hyvä. Toivotaan että päästään viettämään viellä 11-vuotis päiviä talvella? Retu on siirtynyt eläkeukoksi ja kulkee mukana lenkeillä vaan.Nana eli Rontti! Koko kesän käytiin raunioilla etsintä jutuissa. Ketteryys  myös tehtiin kesällä alustavasti hyvälle mallille ensikesää ajatellen. Esteet ovat sille mukavia ja se hakeutuu itse esteille . Raunio puolella Nana tykkää etsiä ja toimii hienon itsenäisesti etsinnässä.Mitään alusta arkuuksia ei ole näkynyt ja ampuminen ei näytä olevan ongelma. Ilmasuja päästiin tekemään loppukesällä jo piiloilla ja nekin jäi hyvään malliin. Olen todella tyytyväinen tän kesän saavutuksiin. Hakua ollaan otettu myös välillä. Nana lähtee itsenäisesti etsimään.Se on helppo palkata lelulla.Pelastusjälkeä on myös tehty kesä tiiviisti. Maastomuutoksia on metsästä pellolle ja tienylityksiä ja harhoja.Esineitä on nosteltu jäljellä ja otettu myös esineen ilmaisua maahan menolla. Ilmaisua löytyneelle henkilölle ei olla viellä yhdistetty jäljelle. Jälki on myös Nana mieli harrastuksia.Nana on hieman dominoiva kaveri ja kovempi luonne ,mutta ohjaaja herkkyyttä siltä löytyy sopivasti. Se lähtee mukaan mielellään harrastuksiin ja keskittyy hyvin työhönsä. Nana ei koskaan jätä hommia kesken ja tottelee hyvin annettuja käskyjä. Se ei pienistä komennoista hätkähdä ja muistele niitä pahalla.Pikkuhiljaa siitä on kehittynyt oiva harrastuskaveri joka tykkää työskennellä miulle. Ohjaajan pitää muistaa vain olla koiralle reilu ja osata ohjata sitä kurilla ja järjestyksellä ja rakkaudella! Nana täyttää pian 9-kk. Nyt alkoitamme varsinaisen tottistelun sen kanssa. Hieno koira siis ja pidän siitä kovasti sen suoruuden ja reiluuden takia. Putkiaivohan se on ,mutta niinhän sakemannit ovat! Nyt odotellaan lunta kun ostin lehti -ilmoituksesta Nanalle vetovaljaat ja kelkan! Pääsevät pikkutytöt kyytiin ....

tiistai 11. elokuuta 2015

7-Kuukkautta tänään.

Tänään Nana täytti 7-kuukkautta! Huh! On se jo iso tyttö :)Pikkupennusta alkaa kuoriutua teini jolla on oma persoona. Pikkuhiljaa alan tuntea tuota koiraa enemmän ja sen ominaisuuksia.Se on aina valmis kaikkeen harrastukseen,pallo on se ykköslelu. Namit saa heittää kuuseen se ei niitä arvosta. No ehkä jos tekisi sen eteen töitä( siis minä )voisi niihin arvostusta saada. En vaan jaksa nyt alkaa vääntää. Sen kanssa on mukava lähteä hommiin. Helppo se ei ole!!!Vääntää on saanut kyllä vaikkakin oppii nopeasti jos haluaa ?Fiilis on sille tärkeää että hauskuus tulee hommiin. Taitaa olla tosikko?Kun tehdään niin silloin ei leikitä. Nana rakastaa miuta ja palvoo kovasti omistajaansa. En tiedä tuoko se haasteet meidän hommiin ? Aika näyttää. Dominanssia on riittävästi muillekkin jakaa ja se tuo haastetta toistenkoirien kohtaamisessa. Pitää vähän yrittää räyhätä tai sitten se on nuorenkoiran uhoa! Ei se paljoa välitä vaikka vähän kovemmin sitä komentaa. Kivasti se kuitenkin keskittyy satasella kun ruvetaan hommiin. Sitten ei mikään häiritse meitä. Uhma alkaa puskea nyt kovasti läpi joten mitään uutta ei nyt opetella. Raunioilla ollaan käyty kaksikertaa viikossa. Etsintää ja ketteryyttä. Ilmasuharkat alkoivat myös ja se on kyllä ihan pikkusesta kiinni että ilmasee haukkumalla :) Nana on ilmiömäinen ketteryysesteillä. Se on estehakuinen ja menee suorittamaan itse esteitä pallosuussa kun sanon vaan esteen nimen. Ääniä se ei pelkää eikä alustoja. Ampuminen ei myöskään tuota mitään reaktioita! Pelastusjälkeä on tahkottu myös ahkerasti. Esineet alkaa ilmaisemaan kivasti ja jälki menee jo pitkiäkin matkoja ja aikoja. Aikaa taitaa kertyä jo yli puolituntia jäljelle. Harhat on sille helppojuttu ja maastomuutokset kanssa. Jälki on nyt mennyt pellolla ,metsässä,tiellä. Eipä ongelmia ole ollut. HAASTEITA kylläkin ;) Nana ei paljoa piittaa vieraista ei siis välitä. Etsinnässä kuitenkin on ihan ok vieraisiin maalimiehiin ja etsii niitä mielellään.Uimaan se on kova varsinainen vesipeto. Nouto on edelleenkin ihanaa. Se rakastaa kantaa suussa kaikkea mitä vaan löytää.Retu ei tykkää edelleenkään siitä ;) No toimeen tullaan kyllä ja ei tuota ongelmaa kuitenkaan samassa tilassa olla. Salama ja Mila on sen parhaat kaverit.Nana kävi välikuvissa ja luusto oli ihan puhdas. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia ja uskaltaa siis lähteä hyppyjä tekemään sen kanssa. Nyt vaan enemmän tottista alle ja kyllä se kevään BH taitaa olla ihan tavoiteltavissa? Olen edelleen sitä mieltä että hyvä siitä tulee viellä!! Aika RONTTI siitä on jo kasvanut.Ohjaajalla täytyy olla jo hihassa habaa ,että jaksaa pidellä sitä! Alakuvassa velipoika ja samasta kennelistä kuukauden nuorempi neito!Alakuva Anne Kauppinen ja yläkyva Pauiina Havo .Pentukuva Anni Räihä.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kuvia

Tässä muutama vielä raunioilta.

Rauniolla

Kuvia Nanasta rauniolla. Ollaan otettu ahkerasti etsintää,ketteryyttä ja jälkeä koko kesän. Nana tykkää kovasti ketteryysesteistä. Tarjoaa itse niitä kovasti ja on helppo opettaa . Tällähetkellä meillä osataan jo keinu,tikkaat maassa, liikkuvasilta,putki ,pöydät . Epämiellyttävä alusta ei tuota ongelmia myöskään.Tykkää etsiä ihmisiä. Jäljellä ollaan otettu jo maastonmuutoksia pellolta,metsään ja takas pellolle sekä tienylitys. Esineitä jäljellä on ollut 3. Henkilö vaihtelevasti jäljenpäässä ja pallo.Harhat ei myöskään ole ollut ongelma. Tarkastaa ne ,mutta jatkaa omaa jälkeä hyvin.Nyt varmaan pitäisi alkaa miettimään taas tottista. Ei kuitenkaan pidetä kiirettä siinä ,tehdään nyt näitä muita juttuja kun on mahdollista ja otetaan tottista sitten talvella enemmän :)Kuvia noudosta myös. Nana PITÄÄ kovasti noudosta :)

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Uudet pentusivut

Kennelin uudet pentusivut löytyy osoitteesta www.kennelredteams.wordpress.com Käykääpä kurkkaamassa :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Riina ja Tuisku

Tuloksia viikonlopun tottelevaisuuskokeista :)

Lauantana Kymeenläänin kennelpiirin piirinmestaruuskokeessa Nea ja Riina sai upean 1-tuloksen pistein 294,5, KP ja saavuttivat näin piirinmestuus kultaa. Joukkuekisassa pari sai myös kultaisen mitallin kaulaan.

Sunnuntaina Nea ja Riina jatkoivat hienoa tulosputkea seuranmestaruuskokeessa saaden myös 1-tuloksen pistein 291,5, sekä KP ja luokkavoitto.ja ollen näin LPKY'n seuranmestareita vuosimallia 2015!

Viikonlopun voittoputki jatkui edelleen sunnuntaina Susan ja Tuiskun kisatessa myös LPKY'n seuranmestaruuskokeessa alokasluokassa. Heille myös hieno 1-tulos pistein 193 luokkavoitolla kera KP'n. Näin ollen Tuisku on LPKY'n alokasluokan seuranmestari 2015.

Super, super onnea Nea&Riina ja Susan&Tuisku!!



perjantai 3. heinäkuuta 2015

Päivitystä

No pitää varmaan päivitellä omia tekemisiä välillä :) ? Ollaan siis oltu aktiivisia ja treenattu raunioita!  Nanan kanssa torstaisin etsintää piiloilla ja maanantaisin ketteryys /tottista. Nana tykkää etsiä ja löytää ihmisiä. Nyt ollaan otetuttu palkaksi pallo. Se vaan on niin ykkönen sille. Kiva kun vinkuu ja sitä voi mälvätä. Kotona lisäksi seuruuta pallolla/namilla. Jäävät myös harjoiteltu,omaa kapulaa(tunnari) etsintää. Luopumista pallosta harjoitellaan. Odottamista istuen sekä sivulle tuloa. Kivalta näyttää:) En ole asettanut mitään aikarajaa osaamiselle vaan tehdään edelleen mielialan hakua ja iloista tekemistä. Toki tavoite on BH -koe ekana. Sitä pidetään mielessä ja myös ensikesänä raunio -A ehkä ajatuksena? Jälki on jätetty hautumaan kesällä hetkeksi koska huomasin että sinne on hieman painetta kertynyt koiralle? Nyt odotetaan että ikää tulee ja innostus jälkeen alkaa löytymään. Toki sillointällöin käydään katsomassa joko halua jälkeen löytyy. Raunioilla selkeästi näkyy se että sinne mennään innolla ja sieltä tullaan väkisin pois. Se ehkä kertoo sitä halua olla etsimässä. Nana on sellainen koira ,että omistaja(mie) olen ykkönen ja vieraat/tutut ovat se pakko.Nana on siis välinpitämätön vieraita kohtaan. Se sopii miulle kun selkeesti kuitenkin etsintä on mukavaa siitä.Kaikki koirat on ihan ok ja niitten kanssa on MUKAVA leikkiä. Tosi avoin niille on! Ketteryys esteet on mukavia ja tottiskin maisuu Nanalle. Kiva viedä sitä harjoituksissa kun kaikki käy sille.Ilmaisua ei olla otettu vielä ,mutta uskon että kun rohkeutta tulee se ilmaisee haukkumalla ihan hyvin. Ei pakoteta ja luoda painetta sille siihen.Eihän sillä kyllä kiire ole ilmaista viellä nyt.Uiminen on ihan ykköstä ja kaikki pikku lätäköt käydään rämpimässä. Nouto on myös sen lemppari. Yleensä sen näkeekin kantelevan suussa milloin mitäkin esinettä ja tavaraa. Tykkään siitä kun sille ei ole edelleenkään tullut ääntelyä tehdessään hommia. Ehkä tuo matalassa vireessä tahallisesti harjoittelu on auttanut ne mölinät pitämään poissa? Tai sitten hermot pelaa ja ei tarvitse ottaa painetta? Tarhassa se tykkää olla töitten aikana. Ruoka syödään siellä ja kaverina sillä on ollut Mila tai Salama vaihtelevasti.Edellenkään Nana ei vahdi pihaa ja hauku ketään vieraita ketä tulee pihalle. Uskon kyllä että se vietti siellä on ,mutta ei ole tarvinnut sitä kun toiset koirat hoitaa sen homman:) Autossa selkeesti näkee sen kun joku menee auton vierestä se saattaa haukkua:) Pihalla se usein istuu rappusilla ja katselee kun joku tulee pihalle. Käy tervehtimässä iloisesti ja palaa omiin juttuihin!Pidän sen terveestä järjenkäytöstä :)Toiset koirat! Mila ja Salama ja Retu on keskittyneet uimiseen ja paimentamiseen pelkästään nyt. Kesä menee niillä töitä tehdessä ja talvella aletaan miettimään sitten mitä tehdään. Salamalle otetaan kesällä hieman jälkeä silloin tällöin. Mila hoitaa lehmien työstämisen ja Nanan hoidon. Retu on myös mukana navetalla apuna. Tänäkesänä on jopa itse tullut laitumelle asti viemään lehmiä toiselle lohkolle. Yleensä tämän hoitaa Salama ja Mila.Koirat jakavat selkeästi työt ja jokainen pysyy omalla reviirillä navetta/lehmä hommissa. Retu on voinut suht hyvin välillä kipulääkettä syöden. Turkki on ajettu taas lyhyeksi ja patit on hieman kasvaneet ,mutta onneksi ei viellä vaivaa liikaa. Katsotaan miten se etenee voitinsa kera ja sitten nautitaan vaan kesästä ja uimisesta.Nanan kanssa käytiin reissussa Järvenpäässä Susalla . Tuiskulla oli MH testi ja hienostihan se meni. Matkalla tavattiin Anni ja koirat sekä Saila ja Maro! Koirat lenkkeili keskenään ja uivat paljon. Matka sujui hienosti ja nautittiin hyvästä seurasta. Käytiin myös Susan mummolla kylässä ja tavattiin heidän sakemanni. Hienosti tulivat toimeen ja pääsivät juoksemaan irti keskenään. Nana oli kyllä ihan sippi kun tultiin kotiin . Oli kyllä kova helle ja paljon uusia asioita sille reissussa. Koettiin hissi ja liukkaat rappuset. Paljon autoja  ja ihmisiä. Uusia koiria ja yövyttiin kerrostalossa. Hieno reissu ja Nanalle niin tärkeä tässä iässä :) Kiitos Susan ,Anni ja Saila kivasta päivästä.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Konna

Poliisikoira KONNA viettää vapaansa pelaamalla tennistä :) Pitäähän sitä rentoutua  raskaan työpäivän jälkeen palloillen. Kuva Liisa.

Hottis

Anna laittoi kuvia hottiksesta :) KIITOS! Hienosti menee lampaitten kanssa ja tytteli on jo taitava paimen. Kuvat Anna.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Mölliagi

Kaisa ja Torsti kävivät Savitassujen mölliagissa 17.6. Möllirata 5 virhepistettä. Kisan voitto!!!Toinen rata kisanulkopuolinen koirakko. 20 virhepistettä. Ainut tuloksen tehnyt koira !!!. Tuomarin suosikkipalkinto! Super hienoa Kaisa ja Torsti!!!!!  KIITOS kaikille kun ilmoitatte tuloksia. Laitan tänne kun saan henkilökohtaisesti tulokset viestinä! :) OIKEIN mukavaa Juhannusta kaikille REDTEAMS koirille ja omistajille! Tietysti myös blogin lukijoille :)

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tuisku.

Tuisku ja Susan kisasivat ALO kokeessa. Pisteet 184 ja KP ja luokkavoitto!! Super hienoa tytöt :) Kuva Miasta ja Blondista myös...

kuvia Mozart

Taina laittoi kuvia Mozista :) KIITOS taas. Kuvat on ottanut Tiia. Kopiointi kielletty! On se super hieno ja kaunis ...B-pennut täyttivät 1-Vuotta!!! Onnea kaikille viellä tätäkin kautta. Laittakaapas pennuista tulemaan uudenmat kuvat!

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Torsti

Kaisa ja Torsti savonlinnan näyttelyssä tänään. Hienosti vedetty JUN ERI SA ;JUK  PU 2 VARASERTI. Hienoa Torsti ja Kaisa! :) Upea poika!

Riina

Nea ja Riina tänään PIIRIMESTARUUS PK kokeissa. Riina on nyt KYMENPIIRIN haun PIIRIMESTARI!!!! Onnea Nea ja Riina hienosta tittelistä.

torstai 4. kesäkuuta 2015

kuva

Anne lähetti kuvan Jokerista! Hieno poika ja hieno turkki!! Kiitos Anne :)Leena ja Vesa kävivät Armia näyttämässä. Pari kuvaa siitä. Kiva kun kävitte!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

JOKERI

Anne ja Jokeri kävivät Virossa viikonloppuna näyttelyssä. Jokeri ERI ,JUK 3.ONNEA Anne ja Jokeri hienosta  tuloksesta :)Matka oli mennyt hienosti ja poika oli esiintynyt hyvin :) Ei kun uusia seikkailuja kohti...Olivat tehneet tokoa satamassa ja näyttelypaikalla. Hienosti oli Jokeri  keskittynyt .Hyvä Anne!

torstai 28. toukokuuta 2015

Se on KESÄ!

Nyt alkoivat koirilla tosi hommat! Lehmät lähtivät ulos. Hyvä työporukka...yksi puolikuuro,yksi vähän tyhmä ja kaksi(ehkä) toimivaa tapausta! Mitähän tästäkin taas tulee  ? Kaikki kuitenkin ovat paimenia:) !

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Torsti

Torsti ja Kaisa kävivät kisaamassa mölliagia. Speed race maxit sijoitus 3! Putkirata möllit 5 virhepistettä ja kielto. Mölliagirata 0 rata ja sijoitus 3!!! Onnea Kaisa ja Torsti! Torstin CEA/CH DNA tulokset tulivat ja poika oli silmistään TERVE!! Hienoa! Nyt Torstilla on viralliset tulokset  kaikiltaosin ja poika on TERVE!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Akun kuvat

Mika laittoi kuvia Aku pojasta. Hyvin on mennyt ja on kuulemma eläväinen tapaus. No niinhän nuo rodunedustajat pitää ollakkin:) Kovasti on poika kasvanut ja hienosti on pidetty! Laittakaapa muutkin tulemaan tietoa miten on mennyt? Kuvatkin olisi mukava yllätys;)

lauantai 23. toukokuuta 2015

TULOSTA TAAS!

Tuisku ja Susa kävivät Helsingissä möllitokossa. Tuisku voitti luokkansa. ONNEA kovasti molemmille :) Tuisku nukahti palkintojen asettelun aikana ! Kuva Susa.

torstai 14. toukokuuta 2015

Tulosta

Jokeri ja Anne kävivät tänään näytelmissä. Jokeri JUNNU H . Hienot arvostelut ja oli oikein kehuttu luonnetta!! Super hienoa Anne ja Jokeri! Viikonpäästä menevät Viroon! Onnea kisaan siellä! Tuisku astutetaan ensivuoden alussa . Uros on jo tiedossa ! Uros julkaistaan myöhemmin :) Pientä jännitystä pitää olla . Sen verran uroksesta ,että pentue on puhdas paimenpentue ja uros on vahvasta harrastuslinjasta. Pennut myydään pelkästään tosi harrastajille :) Myöhemmin lisää....  Nanan kanssa on käyty raunioilla muutaman kerran harjoituksissa ja hyvältä näyttää. Tykkää etsiä ihmisiä. Ketteryys esteitä on myös jo koitettu ja tottisteltu häiriössä. Hyvä siitä tulee. Tänään raunioilla savua ,häiriöhenkilöitä,kolinaa ja tottiksessa muita koiria. Hyvinhän se meni! Kelpo RONTTI on! Tuiskulle onnittelut viellä täältäkin kautta ! TUISKU 2-VUOTTA!

maanantai 11. toukokuuta 2015

VAU!

Taina ja Mozart mölli tokokisassa. Hienosti meni ja luokkavoitto!! Super pari ja ONNEA upeasta kisa aloitukseta  :) Siitä se lähtee ja eikun virallisiin matka käy :) Onnea Tainalle myös Mistyn hienosta vetsku voitosta!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Jokeri

Kuva Jokerista 11kk. Annen ottama,kiitos kuvasta! Kylläpä on poika tullut isänsä näköiseksi ja rakennekkin on samanlainen :)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Torsti

Kaisa ja Torsti mölliagilityn kisassa. Torsti nollatulos mölliradalta ja voitto . Ykköskisaradalta virheitä 5 ja voitto! Onnea Kaisalle ja Torstille hienosta agility aloituksesta.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Tuloksia

Taina ja Moz mätsärissä . Moz pentu 2. Upea arvostelu ja näyttely! Onnea Tainalle :) Moz on myös aloittanut lampailla paimennuksen ...hienoa! Onnea myös Mistylle vetsku voitosta! Toivottavasti kuva tulee myöhemmin tänne? Nea ja Riinakin kävivät liitelemässä parissa agilitykisassa:) Nollia ropisee:) Onnea nollista! Nea ja Riina myös tokokisassa EVL -ykkös tulos Onnea myös ykkösestä! Nyt olisi lippu TOKON SM-kisaan ,mutta taitaa jäädä väliin heiltä? Menevät toisiin arvokisoihin :)!HYVÄ tytöt ja Hyvä kasvatit!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

VAU!

Onnea Susalle ja Tuiskulle pääsystä nuorten TOKO -VALMENNUSRINKIIN :) Hienoa! Super Tuisku..

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Konna

Konnasta eilen juttu iltasanomissa :) Ihana kuva luulen että sen on ottanut Marko?