maanantai 31. tammikuuta 2011

hallilla

Eilen illalla oli siis taas nuorisojaoksen hallivuoro. Salama lähti tietysti mukaan harjottelemaan hallilla oloa. Pääpaino meillä oli siis rauhallinen odottelu kevythäkissä ja leikkiminen.Ensiksi ihan ennen nuorten harjottelua otettiin Salamalle vähän leikkiä. Lettilelulla käskystä Hommiin ja Kii tehtiin vetoleikkiä. Kylläpä Salama olikin pätevä;D hienosti leikkii jo ,vaikka oli häiriö koiria.Vähän harmitti kun yksi nuori toi koiransa Salaman nenän eteen ja miun piti huomauttaa Salamaa ,että ei saa leikkiä toisten koirien kanssa ;( No ei Salama siitä miun huomautuksesta välittänyt mitään ,vaan leikki lelulla jatkui normaalisti! HYVÄ! En todellakaan pidä siitä kun ollaan TÖISSÄ hallilla ,että siellä ruvetaan peuhaamaan toisten kanssa! Toisena otin Jennin avustuksella naksulla, kun Salama on miuhun kontaktissa tulee naksaus ja namipalkka. Hienosti tajusi sen ja munuaiset hävisi nopeasti suuhun:)) Sitten laitoin Salaman häkkiin. Piti käydä kaksi kertaa huomauttamassa sille ,että siellä ei vinguta eikä purra häkkiä. Onneksi se tajusi mitä tarkoitin ja lopun aikaa se näytti vaan makailevan hiljaa ja katsovan toisten tekemistä;)) Tietysti kävin välillä kehumassa fiksua pentua;D Oli sillä kyllä siellä häkissä aktivointi pallo täynnä kissan muroja ja puruluu. Kyllä kisun murot oli vaan sietä hävinneet. Lopussa otin sille Leikkiä pallolla ja lettilelulla. Sekä pikkuharjotuksena namilla seuruuta ilman käskyä. Ihan pikku seuruu namilla imuttamalla. Palkka katsekontaktista ja keskittymisestä. Jenni naksutteli myös. Lopuksi yksi istuminen ,josta palkaksi lettilelu vetoa. Hienosti Salama kyllä keskittyy hommiin.Olisi varmaan leikkinyt lisääkin ,mutta oli niin hyvä Fiilis ,että siihen lopetin. Kun keräsin kamppeita ,koitti Jenni namilla muutaman näyttely seisomisen.Taisipa tuolla olla parikin kivaa seisomista ,koska näytti namipalkkaa tulevan;D .Nyt tuntu siltä kun olin haaveillut sen keskittymisestä. Oikea asenne hommiin ja hallilla olemiseen. Tätä olen pyrkinyt saamaan aikaan! Se vaan tietää sitten meillä ,viellä lisää leikkiä yhdessä ja tekemisen makua yhdessä haetaan lisää:) Nyt tuntuu hienolta ! Fiilis oli kiva viellä aamulypsylläkin! Siskokin oli Hallilla myös. Riina on tosi pehmeä tapaus ja sille pitää viellä enemmän hakea sitä asennetta häiriön alla. Sille maistuu tuollaisessa paikassa paremmin namit ja se on tietysti hyvä ,kun syöminen rauhottaa varmasti ja poistaa stressiä. Sanoinkin Nealle ,että pitää keskittyä niillä enemmän, kotona leikkimään yhdessä . Ei pidä pakottaa sitä tekemään hallilla ,häiriössä muuta, kun olemaan rauhallisesti ja katselemaan toisten tekemistä. Pitää muistaa vaikka se tuntuu tyhmältä on parempi saada koiralle oikea asenne. Nyt on vaan tärkeää sille ,että se huomaa ,ei ole mitään pelättävää kun Nea on mukana!! Pennuthan ovat vasta 10 -viikkosia ja Riina ollut Nealla vasta pariviikkoa. Pitää antaa pennulle aikaa opetella tekemään Nean kanssa hommia. Se vaan vie oman ajan ja pohjatyö pennun luottamuksen saamiseksi on tärkeetä. Hitaasti hyvä tulee;D Jokainen pentu on oma yksilö ja saman pentueen pentuja ei vaan voi verrata toisiinsa. Ne kaikki kehittyy omalla nopeudella ja tavalla. Miulla itsellä on tietysti hyvä alku ,kun olen ollut salaman kanssa jo syntymästä asti ja se on sille turvallista. Sitä ei siis voi verrata toisiin siksikään:) Mielestäni vaikka Riina onkin hyvin pehmeä koira ,on sille tärkeetä se, että asiat tehdään hyvin selväksi ja mustavalkoiseksi kerralla. Se tuo sille varmasti turvallisen tunteen. Kyllä noista kahdesta tulee viellä hyvä pari tottikseen kunhan, vaan tottuvat ensin toisiinsa kunnolla! Nea kyllä sanoi ,että hienosti Riina kotona leikkii jo . Se kuullostaa hyvältä ja sitä pitää vaan jaksaa jatkaa tehdä.PALJON yhdessä... Näihin ajatuksiin ja näihin tunnelmiin päätän tän sepostuksen nyt ;D

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

vieras

Tänä aamuna Salama sai kivan vieraan. Saksan paimenkoiran pentu PINKKI,tuli leikkimään. Tytöillä on ikäeroa vain paripäivää. Hienosti tuo leikki alkoikin sujumaan. Tunti vierähti lumihangessa peuhatessa. Taisi kumpikin olla melko väsyneitä kun pääsivät omiin koteihin sisälle. Salama kuorsaa sohvalla sikeässä unessa jo:) Hyvinhän pennut tulivat omistajien luokse kutsuttaessa ,vaikka kaveri olikin leikkimässä. Salama, jopa leikki miun kanssa rukkasella kesken kaiken painin! Hienoa! Pidin tosi kovasti tuosta Pinkistä ja uskon ,että siitä tulee mahtava rauniokoira viellä. Perjantai iltana mentiin kaupunkiin Salaman kanssa pelastuskoira treeniin. Oli aika jännää nähdä ,mitä Salama meinaa ,kun siellä oli isoja koiria harjottelemassa tottista. Hauskan näköistä kun isot sakemannit rivissä istuivat ja pikku Salama käveli rivistön ohi suorittamassa ohitus harjotusta. Hienosti meni . Eipä Salama välittänyt niistä mitään ,kun oma lettilelu oli kävelyllä mukana;D Hienosti seurasi sivulla (ilman käskyä) ja viellä oikealla paikallakin. JES! Käveltiin edestakasin ja sitten leikittiin lelulla lopuksi. Lisäksi istuttiin sivummalla ja katsottiin mitä isot koirat tekee? Samalla juttelin Salamalle ja leikin letillä. Saatiin monta hyvää leikkiä kahdestaan tehtyä. Nyt olin Tosi tyytyväinen siihen Fiilikseen ,mikä meillä oli. Huomasin ,että Salama keskitty täysillä miun leikkiin. Lähti jopa itse tarjoamaan jo leikkiä ,vaikka oli toisia koiria kentällä. Tulipa siihen jopa perävaunullinen rekkakin viereen parkkiin ja ei tuo Salama siitäkään häiriintynyt. Pidettiin välillä tauko ja Salama oli hetken autossa. Harjotusten lopuksi Sari ja Mie jäätiin ,viellä juttelemaan ja leikittämään toistemme koiria. Hienoosti Salama leikki myös Sarin kanssa letillä. Halusin koittaa miten alkaa leikkimään vieraalla ,koska rauniolla maalimies palkkaa koiran lelulla. Siirryimme tietysti pois siksi aikaa kentältä, missä muuten harjottelin Salaman kanssa. Olin tosi tyytyväinen ,että Salama itse tarjosi seuruu paikkaa ja otti kivasti siinä kontaktia. Ilman mitään käskyä. Taitaa meillä mennä nyt oikeaan suuntaa nuo leikit? En ole viellä kertaakaan huomannut ,että Salama paineistuisi jostain miun kanssa tekemisessä? Milahan on sellaiseen herkkä! Illalla olisi taas reeni hallilla. Salama lähtee sinne mukaan tietysti. Pitää lähteä tutkimaan ,mitä se Riina pentu on oppinut viikon sisällä. taidan tehdä leikki tarkastuksen niille? Katsotaan miten alkaa niilläkin leikki sujumaan? Salamalle otan edelleen vain leikkiä yhdessä ja lisäksi harjotellaan kehän reunalla katsomista ja makupalan syömistä ,kun muut tekee hommia. Harjotellaan siis oikeaa mielentilaa ,kun muut tekee:) Pitääkin lähteä paistamaan ilta munuaisia!!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Taidon tarkastus.

Ajattelin kirjotella vaihteeksi ylös mitä Salama osaa ja mitä edessä harjottelua. Taidontarkastus siis 9-viikoselle Salamalle:)

Nämä Salama osaa jo. Tulee luokse kutsuttaessa ! Vain hyvin harvoin tähän on poikkeus.
Osaa istua käskystä ilman käsi apuja. Osaa mennä maahan. Pikku apu viellä kädellä. Osaa nousta seisomaan ,vain pieni avustus enään kädellä. Leikkii hyvin kahden lelun leikkiä ja tuo siinä lelun aina takasin miulle. Osaa tarttua leluun KII käskyllä. Tuo palloa takas leikissä. Tarjoaa lelua ja leikkiä itse. Osaa nostaa noutokapulan ,puisen ja metallin. Osaa etsiä käskyllä tunnaria pikku matkasta. Osaa jo hieman haukkua kun pyydän ilmasua. Hyvin alussa vasta harjottelu. Osaa ottaa kontaktia makuupalalla itse. Osaa tulla eteen istumaan pyydettäessä luokse. Ei pelkää imuria ja ampumista. Osaa kerjätä ruokaa kun laitan kuppiin (haukkumalla).Osaa odottaa hetken istumalla, kun laitan ruokakupin maahan.Osaa pikku hetken maata paikkamakuussa. Osaa kiusata emoa ja retua. Osaa olla suloinen pikku pentu. Osaa syödä puruluita. Osaa olla sisällä nätisti yksin. Osaa pyrkiä ulos ovella. Osaa kantaa ruokakuppia pitkin huonetta. Osaa olla autossa nätisti yksin ilman emoa:) Osaa RIEHUA illalla sika kovaa!! Osaa kiusata kisuja ja haukkua niille.;D

NÄITÄ harjoittelemme seuraavaksi.

Jatkamme lelulla leikkimistä edelleen.
Katsekontaktin pysymistä lisää. Tunnarin etsimistä kauempaa. Sivulla istumista kontaktissa.
Leikkimistä erilaisissa paikoissa. Alkeita sivulla seuraamiseen. Paikkamakuuta lisää. Lisäksi harjoittelemme edelleen jo opittuja asioita lisää. Opettelemme edelleen yhdessä leikkiä. Alotamme hypyn alkeita sisällä. harjottelemme keskittymistä lisää. Sivulle perusasentoon siirtymistä. Itse harjoittelen lisää lukemaan Salamaa:) Opettelen sen tapaa tehdä hommia. Menemme pelastuskoirien harjotteluun mukaan kerran viikossa. Ammun Salamalle kerran viikossa ainakin. Harjoittelemme malttia liikkeitten tekemiseen ja oikeaa asennetta niihin. Lisäksi Salama harjoittelee edelleen pikkupennun juttuja ,olemalla koiranpentu vain!!


Tavotteet tälle vuodelle Salaman kanssa jos hyvin käy;D

Syksyllä elokuussa ehkä, eka tokokoe? Haave TK 1 loppuvuodesta ;D
Toivottavasti myöhemmin syksyllä ,jos on viellä, jossain lähellä BH koe??(unelma)
Kesän harjottelemme pelastuskoira tottista ja ketteryyttä ja raunioita.
Yritän saada ilmasun valmiiksi ennen kesää ja harjottelua rauniolla.
SUURIN unelma ,joka on aivan ehkä mahdoton ?? Saada tuo BH suorittettua syyskuun lopulla kun Salama on 1 vuotta täyttänyt? Jos pieni mahdollisuus voisi osallistua viellä tottis ja ketteryys osuuteen ja ehkä raunio A kokeeseen jos, niitä on viellä lokakuussa tarjolla omalla rauniolla. Hullua haavetta ,mutta tavotteita pitää olla mihin tähdätä:) Ei ehkä kuitenkaan ihan utopiaa nuo tavotteet ,riippuu koirasta ja eniten miun treenaus innosta:) Tai sitten me vaan istutaan mökin laiturilla ja ongitaan HAI kaloja koko kesän:) Mikä on paljon todennäköisempi toteutumaan....

maanantai 24. tammikuuta 2011

Harjotuksia

Eilen oli Salamalla taas ampumista. Lähdimme ulos Retu ja Salama ja Mie. Ensin leikittiin pallolla jolloin ammuin 3 laukausta. Ei mitään ongelmaa. Salama katseli vain mitä mie siinä räiskin:) Toisen ampumisen tein sitten kun käveltiin takapihalle . 4 kertaa ammuin ja Retu ja Salama vaan käveli keskenään haistelemassa jotain pupun jälkiä. Hyvä. Sisällä sitten otettiin yksi tunnarin piilotus maton alle. Heilutin vähän tunnaria ja laitoin sen piiloon. Salama lähti heti katsomaan sitä ja käskyllä etsi,rupesi kaivavaan sitä maton alta. Suorapalkka heti kun tunnari oli noussut piilosta. Kii käskyllä lettiin:) Lopuksi leikkiä kahdella pallolla noin kolme kertaa. Illalla sitten lähettiin agility hallille. Salama vain mukana. Automatka meni oikein hyvin ja Salama varmaan nukkui kevythäkissä koko matkan? Hallilla kun mie koulutin nuoria oli Salama ja Riina sisko lämpimässä vessan käytävässä yhdessä häkissä. Siellä siskot, sitten seurustelivat varmaan kuulumiset. Hyvin viihtyivät kyllä! Otin Salaman hallille ja lettilelu oli mukana sekä paistetut munuaiset (kiitos Susan vinkin). Otin Salamalle leikiä letillä. Tai siis Salama tarjosi sitä kun heilutin lelua. Hienoa saatiin varmaan kolme hyvää leikkiä tehtyä. Kivasti Salama osasi keskittyä hetken jo leikkiin ,vaikka paikka oli uusi ja ruohomatto haisi varmasti kovasti koirille.Oikeastaan Salama haisteli ekana maton ja sitten asia oli selvä siltä osin.Otin myös yhden tunnarin piilotuksen siinä. Laitoin tunnarin matolle ja etsi käskyllä Salama nosti kapulan . Siitä kovat kehut ja munuaiset esiin. Kyllä munuaiset olivatkin super herkkua. Meinasi sormetkin syödä siinä tohinassa:) Annettiin me siskollekkin muutama munuais pala. ;D Syöttelin lopuksi makupaloja siinä ihan rauhassa. Kiva fiilis jäi ekakerrasta. (siis ainakin miulle) Jännä vaikka toisella kehällä PK puolen koirat harjottelivat tottista ei tuo haitannut Salamaa yhtään. Ei varmaan etes huomannut niitä? Yhdenkerran meinasi ruveta leikkimään siskon kanssa, josta tietysti huomautin ,että kentällä ei leikitä:) Tänään oli sitten noudon ja tunnarin vuoro. Aamulla laitoin toiset ulos ja Salaman kanssa otettiin aluksi Leikkiä, joka alkoi sanoilla HOMMIIN!!!! Huom. Susa ,nyt muistin ton!! Ensin rotannahalla Kii käskyllä vetoleikkiä. Lelu piiloon ja noutokapula maahan ja tuo käskyllä Salama lähti ja nosti kapulan ,josta Kii käskyllä leluun. Toinen sama ,mutta Salama toi kapulaa miulle ,josta puolessavälissä käsky KII ja pudotti kapulan ja siitä suoraan leluun kiinni. TAUKO
Toisena metalli kapula. Tässä vain TUO käskyllä ,kapulan koskemisesta leluun KII käskyllä. Toisella kerralla ilman tarkoitusta nosti kapulan ja lähti tuomaan ,josta heti KII käskyllä leluun suoraan . Lopuksi otin viellä yhden tunnarin piilotuksen maton alle. Siitä heti tunnarin nostosta Kii käskyllä leluun kiinni ja leikkiä lelulla lopuksi. Hienosti Salama pudottaa kapulan Kii käskyllä ja tarttuu leluun. Hyvän tuntunen harjotus. Lopuksi viellä nännikumeilla kahden lelun leikkiä parikertaa.Lopetin kuitenkin tähän ,vaikka Salama olisi varmasti tehnyt viellä muutakin;D Fiilis eilisestä harjotuksesta hallilla jäi viellä vähän kaivamaan miuta ja mietin ,että viellä enemmän pitää tehdä tota leikkimistä sen kanssa kotona. Fiilis vaan on jotenkin sellainen?? Tietysti se oli eka kerta ja Salama on vasta tänään 9-viikkoa vanha ,joten eiköhän tuo ollut ihan hyvä siihen nähden?? Voi kun on aina ,niin paljon muistettavaa, mitä pitää tehdä kun rupeaa harjottelemaan pennun kanssa. Ja viellä pitää muistaa myös se koiran lukeminen ,joka harjotuksessa, millä fiiliksellä pentu tekee hommia? ;D Hoh,Hoh...mutta hauskaa tää kyllä on ;D

lauantai 22. tammikuuta 2011

letti lelu


Tää on se paras lelu.


UUSIA KUVIA SALAMASTA LISÄTTY GALLERIAAN, SALAMAN OMAAN KANSIOON..

Kauppa reissussa

Tänä aamuna lähdettiin kaupunkiin Salama ja Mila ja mie. Laitoin kevyt häkin takakonttiin ja sinne aktivointi lelun ja puruluun. Häkki oli auki ja Mila makasi häkin edessä ja Salama häkissä. Mentiin kauppaan ja samalla eläinkaupassa käymään,.Salaman kanssa istutiin kaupan pihalla penkillä ja tutkittiin mitä näkyy. Olikin aikapaljon ihmisiä ja autoja liikenteessä. Salamaa jännitti ekana tosipaljon ,mutta emännän turvallisessa sylissä se rauhottu kivasti. Juttelin sille ja onneksi ihmiset halusivat tulla silittämään. Lapsia oli myös liikenteessä ja sehän oli Salamasta mukavaa. Oikein parasta reissussa. Kun salama oli ihan rento laitoin sen autoon takas ja mentiin eläinkauppaan. Mila oli taas autossa ,koska haluan, että pentu joutuu turvautumaan miuhun. El. kaupassa olikin myyjällä mukana samanikänen kokkerin pentu. Alkuun Salama, vaan ihmetteli mihin oli tultu ,mutta toisen pennun kanssa Salama pääsi sitten leikkimään. Kyllä oli kivaa. Salama ihmetteli miksi se toinen pentu haukku kokoajan? Ei meinannut ymmärtää tuollaista käytöstä:) Eihän kukaan toiselle rähjää kun leikitään.? Salama kyllästy sen pennun haukuntaan ja lähti tutkimaan liikettä.Käveli ihmisten perässä ja tutki paikkoja. Onneksi sielläkin oli paljon porukkaa ja kaikki halusi silittää. Olipa jopa pari isoa koiraakin ,mutta niistä ei salama välittänyt mitään.Kehuin kovasti sitä kiltistä käytöksestä. Voi että oli ihmettä kun löyty ,niin paljon leluja ja puruluita. Luuli varmaan olevansa taivaassa??:) Kun maksoin Salaman pannan ja muut ostokset oli Salama sillä aikaa käynyt nukkumaan miun jalkoihin:) Veti sikeää unta siinä ihan rentona.Hassu pentu! Autossakaan ei kuulunut mitään ääntä ,taisi syödä luuta lulen? Kiva reissu ja kyllä tolla pennulla on sitten hyvät hermot...Ei ottanut stressiä moisesta reissusta. Anni käytti Salama torstaina eka rokotuksella ja sielläkin homma oli mennyt oikein hyvin. Huomenna olisi tarkotus lähteä eka kerran, sitten koulutus kentälle. Toivottavasti nyt muistan ottaa sinne kevythäkin ja makuupaloja ja lelun. Ei tehdä muuta kun katsellaan toisia koiria ja leikitään ihan hetki ja tietysti syödään makuupaloja. Pitääkin paistaa munuaista sille mukaan:) Aika kivaa taas kun pääsee pennun kanssa alottamaan kaikki alusta. Kun vaan aina muistaisi tehdä oikein? Susalta sainkin alkuun hyviä vinkkejä:) Leikitty on paljon kahdella lelulla ja Salaman lemppari lelu edelleen on se letti lelu;) Sitä se tuo tarjolle aina illalla ja sitten sillä leikitään. Pyrin siihen ,että Salama tarjoaa itse sitä leikkiä. Nyt se makaa tossa jaloissa sikeässä unessa ja varmaan näkee unta meidän ekasta reissusta? Susa teettekö työ viellä siellä töissä muuten leluja? Oisiko lettilelu vaikea tehdä? Vinkkinä kun tulet helmikuussa tänne ,saisitko Salamalle sellaisen jostain???? ;D

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

aamu tottis

Aamusta otin Salamalle vähän tottista. Mila ja Retu ulkona. Ensin Lelulla leikkiä tietysti. Kahdella lelulla kolme kertaa ja sitten tauko. Nouto tänään teemana. 3Kertaa. Ensin heilutan kapulaa ja hoen kapula. Pyöräytän kapulaa vähän ja Salama tarttuu kapulaan ja heti palkka lelulle KII käskyllä. Iloisesti lähtee vauhdilla kapulalle ja nostaa reippaasti. Ei ongelmia. Viimeisellä toi jopa kapulan miulle. :) Siitä hienot kehut ja vetoleikit ja tietysi Salama voitti lelun. TAUKO
Toisella sessiolla piti kutsua Salama toisesta huoneesta luokse. Tuli vauhdilla heti ja siitä lelupalkka edessä. Juustot ja Makkarat peliin ja edessä asentoja ISTU-SEISO- MAAHAN. tuntuu, että alkaa tajuta käskysanan jo!! Katsoo silmiin syödessä. Siitäkin kehut:)) Lopuksi ihan pieni paikkamakuu edessä. Kesti varmaan 20 sekunttia. Vapautus leluun ja leikkiä lopuksi. Salamalla tosi hyvä keskittymis kyky tehdessä .Ei hosu ja riehu vaan tekee tarkasti niinkuin pikku pentu vaan voi tehdä. TÄSTÄ pidän tosipaljon Salamassa;D Retukin alkaa hyväksymään jo pennun. Eipä enään kuulu murinaa ja voivat olla samassa huoneessa ja yrittävät leikkiäkin keskenään. Salama on lopettanut Retun väijymisen ja roikkumisen siinä. On varmaan tullut selväksi ,että Retu ei sellaisesta välitä? Nyt kun ilmat on vähän lämpimämmät pitää lähteä pennun kanssa vähän katsomaan suurta maailmaa. Taidan ottaa ekakerralla emon mukaan?

maanantai 17. tammikuuta 2011

ampumista

Tänään kävin iltapäivällä koirien kanssa pikku lenkillä. Otin mukaan sen 6mm:sen startti pistoolin. Päätin koittaa mitäpä Salama tykkää ampumisesta? Pallolla leikkiä ensin ja sitten kun Salama oli mennyt hieman eteenmäksi pallon perässä ammuin kaksi kertaa. Eipä tuo etes korvaa heilauttanut :) Mila kyllä reagoi jonkun verran ja kun otin sille heti perään seuruuta ,se katseli epäluuloisena miuta. Mietti varmaan vielläkö meinaan ampua? Hieman alkuun tökki seuraaminen ,mutta hyvin tuo palautu ampumisesta. Tiesinkin, että Mila reagoi ampumiseen . Retua ei moinen paukuttelu haitannut;) Laitoin sitten Milan sisään ja Salaman ja Retun kanssa ammuin viellä 2 laukausta. Ei edelleenkään mitään vaikutusta. Näyttää todella hyvältä tuo pelastuspuolen ura. Pitää vaan muistaa ampua välillä ulkona. Olipa naapuritkin moottorisahalla töissä takapihalla ,joten tuli sekin ääni testattua sitten samalla! Ei Salama siitäkään mitään välittänyt. Salama toi miulle justiin letti lelun ja tässä samalla pitää yrittää sen kanssa lelulla leikkiä. Uusin leikki, mie heilutan lettilelua ja käskystä kii Salama tarttuu leluun :) Tietysti se voittaa aina leikin ;D

Salama

Nyt on sitten todella hiljaista. Pennut ovat kivasti asettuneet uusiin koteihin ja ruoka maistuu. Ollaan totuteltu salaman kanssa normaaliin elämän rytmiin pikkuhiljaa. Tänä aamuna Salama jäi ekakerran sisälle yksin. Oli jotenkin saanut itsensä pois aidantakaa ja sieltähän pentu käveli vastaan iloisesti ovelle. No mitään pahaa ei ollut tehnyt ,ehkä vaan seurustellut kisujen kanssa? varmasti oli aika mennyt rattoisasti;) Salamalle on aloitettu tottis liikeitä. Ihanaa kun pennulle kelpaa makupalatkin palkaksi! Ollaan otettu edessä istumista ja siinä katsekontaktia. Juustoja syötellään ja kehutaan kovasti. Hienosti siinä pysyy ja ei vilkuile muualle paitsi silloin, kun makupalan nielasee ;D. Lisäksi otetaan ISTU, MAAHAN ja SEISOMISTA. Juuston voimalla tietysti. Vähän pitää auttaa maasta seisomiseen mahan alta. Nyt haluan tehdä liikkeet tarkasti heti alusta. Ei saa liikkua yhtään asennon vaihdoissa.Pikku hetken on myös tehty paikkamakuuta. Tietysti lopuksi leikitään leluilla. Tänään Salama otti pallon ja toi miulle. Heitin pallon ja se haki sen miulle takas..Hieno tyttö!! Noutokapuloilla on myös leikitty jo. Heti kun ottaa kapulan suuhun tulee silittelyt ja kehut. Näyttää nostavan myös metalli kapulan ilman ongelmia.Noudot näyttää olevan Salamalle mieluisia juttuja. Tänään Salama ja pennut täyttivät 8-viikkoa. Onnea kaikille pennuille! Kahden lelun leikkiä otetaan myös jokapäivä. Hyvin alkaa sujumaan jo sekin leikki. Kiva pentu, todella tosi fiksu ja hieno :)

lauantai 15. tammikuuta 2011

Hiljaisuus laskeutuu...

Tänään oli pentujen kotiin lähtö päivä;D Oikeastaan olen oikein tyytyväinen kun projekti päättyi näin kivasti. Pelkäsin eniten luovutus päivää,mutta itseasiassa oli helpotus kun omistajat tulivat hakemaan pennut.Aika kova meno oli viimeisinä päivinä ja pennut alkovat jo koittelemaan toisiaan;)Sade tyttö on jo tutustunut hevosiin ja löytänyt talon bordercollien kaveriksi. Aino tuli tytöstä . Pennun omistaa Krista Klingberg Vantaalta. Ainolla tullaan harrastamaan ilmeisesti tottista ja ehkä agilityä.Aino työskentelee myös kotona hevosten parissa. Tuuli tyttö jäi Lappeenrantaan ja sen omistaa Nea ja Päivi Mikkola. Riina tuli tytöstä . Riinalla on kotona novascotian noutaja kaveri Sabi.Riinalla tullaan harrastamaan Tottista ja tulevaisuus näyttää mitä muuta? Lumi lähti, siis Savonlinnaan ja sen omistavat Marjo ja Erkki Huttunen. Lumi työskentelee tilalla hevosilla ja lampailla. Ahkun kanssa aloitetaan paimennus harjoitukset ,ehkä kisa mielelläkin:) Lumen nimeksi tuli siis Ahku. Ahkulla on perheessä myös koira kavereita. Myrsky lähti Helsinkiin. Sen omistaa Sanna Tapanila. Myrsky jäi ilmeisesti Myrskyksi. Myrskyllä tullaan harrastamaan tottista ja agilityäkin . Eiköhän sitä näe kokeissakin tulevaisuudessa? Salama jäi siis kotiin kasvavaan. Salama jäi salamaksi ja sillä tullaan harrastamaan pelastus raunioita sekä tottista. Tulevaisuus näyttää tuleeko salama työskentelemään lehmien parissa myöhemmin? Kaikki pennut saivat siis taitavat ja osaavat ohjaajat tulevaisuuden harrastuksiin. Milalla oli hieman mieli maassa kun pennut lähtivät pois. Vahtii Salamaa silmä kovana ,ettei se vaan häviä !Salamalla oli tänään eka kerran takki päällä kun oltiin ulkona. Löytyi Minni kisun vanha takki ja se oli oikein hyvä Salamalle. Sai siis Minniltä perintö takin;D Värikin oli oikea ,siis ruskea ;)) Ensi viikolla on Salamalla ja isoilla koirilla rokotus . Nykyisen rokotus ohjelman mukaan voi antaa jo 8 viikkoiselle rokotuksen. Kimmo sanoi ,että miun pitää nyt muistaa ,että en tee niitä samoja virheitä Salaman kanssa mitä on tullut tehtyä muille? Mitähän tuo tarkoittaa? Minäkö muka virheitä tehnyt...ei pidä paikkaansa ! Ei nyt ainakaan tule mitään mieleen? Oikeistaan on kiva kun talossa on pentu... Onnea kaikille pennun uusille omistajille ja muistakaa vaivata miuta paljon kysymyksillä!! Olen käytettävissä 24/7 :))

torstai 13. tammikuuta 2011

Uusia kuvia..

Viimeiset kuvat pennuista kotona lisätty albumiin..

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Pentu lähti;(

Tänään ensimmäinen pentu sitten lähti kotia..Surullista toisekseen ja toisaalta taas mukava kun pentu löyti hienon uuden kodin. Krista kävi hakemassa illalla pennun. Toisaalta oli oikein mukava kuulla ,että pentu oli ilmotettu pentukurssille.Niin se vain menee,että kun on kiva harrastus koiran alku on innostusta viedä sitä eteenpäin. Uskon ,että noista kahdesta kuullaan viellä kisa kuulumisia;D Kristalla on hevospuolella blogi joka on pian uudistettu. Sitä voi käydä kurkkimassa nyt haulla Ratsutila onnenapilan nimellä:) Sinne tulee myöhemmin varmaan myös pennun kuulumisia. Olen todella tyytyväinen ,että löytyi näin upeat pennun omistajat. Onnea viellä paljon uusille pennun omistajille ja paljon iloa tuleviin harjoituksiin. Mila on hieman ihmeissään ja yrittää laskea pentuja ..yksi siis puuttuu! Mila oli kyllä saattamassa pentua kun se lähti.

Pesua

Milan maitobaari edelleen auki :)
Salama nauttii pehmeästä pedistä;D

Tänä aamuna kun pennut oli käyneet ulkona oli pesun vuoro! Pennuille tämä oli eka pesu. Hienosti nuo tuon ottivat. Eipä ollutkaan katastofi ,niinkuin ajattelin. Yksin hoidin homman. Kaikki pennut ottivat ihan lunkisti koko toimituksen. Ajattelivat varmaan ,että no pakkohan se on sitten kastua kun tuo ämmä niin haluaa. Täytyy sanoa ,että likaista oli vesi joka pennulla. Nyt turkit kiiltää ja on kammattu hienoksi. Kyllä uusien omistajien kelpaa hakea pennut kotiin. Kyllä vauhti oli kova kun pennut riehuvat pesun jälkeen. Nyt vaan ei sitten uskalla kun illalla päästää vasta ulos. sanomalehdet on nyt laitettu vain pieneen osaan huonetta.Hienosti pennut paperille pyrkivät tarpeille. Melko siistejä siis jo ovat. Pentu paketit on nyt sitten odottamassa hakijoita ja kaikki on valmiina lähtöön. Pentujen uudet omistajat ilmoitetaan vasta, kun pennut ovat lähteneet koteihin:) Kaikki pennut ovat oikein sosiaalisia ja hienoja. Mikään pentu ei ole arka ,eikä liian itsenäinen yksilö. Kaikki leikkivät hienosti leluilla ihmisen kanssa. Jokainen rauhottuu syliin heti, kun ottaa ja pitävät sylissä olosta. Rohkeita ovat ulkona ja ei pelkää traktoria ,moottorikelkkaa eikä auton ääntä. Pennut ei ole myöskään arkoja koville äänille.,eikä pelkää imuria. Hyvältä näyttää pentujen alku elämälle. On pakko laittaa kuva Salamasta. Tuntuu siltä ,että se on asettunut omaan kotiin hienosti, kuten kuvasta näkyy:) ainut pentu ,joka on kiivennyt sohvalle!!!

maanantai 10. tammikuuta 2011

ELÄINLÄÄKÄRISSÄ

Tänään oli pentutarkastus ja silmäpeilaus pennuilla. Matka autossa meni oikein hyvin ja rauhallisesti. Yksi pennuista oli pulauttanut ykää, muuten homma meni ok. Silmät peilattiin ja kaikilla pennuilla oli terveet ja puhtaat silmät. Ei perinnöllisiä silmäsairauksia todettu! Pekka kehui kuinka hienot rakenteet jokaisella pennulla oli:) Myös kehuja tuli pentujen luonteista, kaikki olivat kuulemma oikein mukavia ja tervepäisiä..JENNILLE oikein suuret kiitokset avusta!!! Oli paljon helpompaa kun Jenni anto aina pennun ja mie Pekan kanssa saatiin rauhassa tehdä peilaukset. Nyt edessä on viellä pennuilla huomenna pesu;D Huh,huh. Siinä olisi kyllä hyvä olla auttavia käsiä..No jos Nella vaikka tulisi apuun? SADE tyttö lähtee sitten varmaan ekana uuteen kotiin Vantaalle. Keskiviikkona varmaan Krista tulee pentua hakemaan. Sade pääsee maalle ja sillä on siellä kaverina, sitten toinen saman rotuinen kaveri. Aika kiva juttu pennulle! Uskon että Sade viihtyy hyvin uudessa kodissa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita varmasti piisaa.Onneksi Kristalla on jo kokemusta rodusta ,voi turvallisin mielin pennun luovuttaa! Niin se taitaa vaan olla ,että Pellet lähtee ja sirkus jää ;( Olen kyllä todella tyytyväinen uusiin pentujen omistajiin. Tänäänkin on puhelin soinut ja pentuja on viellä kyselty. Kiitos kaikille kyselijöille kova oli kysyntä ja viellä kovempi oli karsinta ;DAnni tulee viellä kuvia ottamaan pennuista ennen lähtöä. Foxin kotisivuille oli ilmestynyt myös tieto pennuista:) Ovat kyllä erittäin tyytyväisiä tästä pentueesta. Toivottavasti olen ollut heidän mielestään hyvä valinta Foxin kasvateille ;D Viellä tulee blogiin juttuja kuitenkin pennuista ennen niitten lähtöä ja kuviakin saadaan viellä tänne:)

torstai 6. tammikuuta 2011

jotain uutta

Moi. Pennut kehittyvät kovaa vauhtia ja tulevat Maanantaina 7 viikkoa:( jokaiselle pennulle olisi nyt sitten ehdotukset uudeksi kodiksi! Voi olla, että tilanne viellä muuttuu jotenkin ,mutta en kyllä usko siihen. Ollaan käyty pentujen kanssa takapihalla pellolla kävelyllä. Siellä on hyvä moottorikelkka reitti ja siellä voi juosta turvallisesti. Vauhtia piisaa kyllä kaikkilla. Pentuja on käyty katsomassa todella paljon. Kiva,kiva! Maanantaina sitten on eläinlääkäri niillä ja Jenni on vähän luvannut lähteä apu kädeksi. Uskon, että sitä tarvitaankin? Ensiviikolla on sitten pennuilla lupa siirtyä haluttaessa uusiin koteihin. Ei kyllä mikään kiire pidän ne mielellään 8 viikkoiseksi:) Ei vaan uudet pennelin omistajat taida malttaa odottaa enään? Anni varmaan tulee viellä ottamaan porukasta kuvia ja jos saisi sellaisen kivan yhteis potretin emon kanssa? Saa nähdä miten onnistuu?Olen kyllä todella tyytyväinen tähän pentueeseen ja se on jopa hienompi mitä uskalsin odottaa. Upeita pentuja kaikki 5. Aika kivasti olisi pentujen uudet koditkin saatu. 3 tokokoiraa ja 2 paimennuspuolelle. Hienolta näyttää.Taitaa Annellekkin olla hommaa kun joutuu neuvomaan pennun omistajaa paimennuksen saloihin ehkä? Mitäs halusi pennun lähelle Juvaa;D Iso on homma ollut tässä projektissa ja kun muistelee sitä kun melkein vuosi sitten Annen kanssa tätä suunniteltiin! Nyt ollaan tässä ja pennut lähtevät uuteen kotiin ..surullista jotenkin?Eikä tämä ole vielläkkään ohi , jotain pikku juttuja on viellä hoidettava, ennenkuin piste tähän hommaan laitetaan. Salama kuitenkin jää kotiin ,joten työ alkaa sen reenissä. Odotukset on korkealla Salaman suhteen ja eiköhän neitiä nähdä jo syksyn kokeessa? Ainakin toivon ja uskon niin ;=0 Jotenkin oli tuo toko vire päässyt latistumaan syksyn aikana ja ilo kisaamaan lähtöön oli vaan hiipunut jonnekkin. Nyt yhtenä päivänä se tunne palasi takasin ,kun 5 vuotta sitten kävin Imatralla katsomassa kisoja ,muistan kun ajattelin ,että jokupäivä miekin kisaan omalla koiralla..Nyt vaan tuntuu taas siltä, että tää on miun se haave ja juttu ! Salama on tuonnut sen tunteen takaisin ja se vaan tuntuu miun omalta koiralta! I`'M BACK !!! Tunne on samanlainen kuin Kaija KOON laulussa Vapaa :)

maanantai 3. tammikuuta 2011

Kuulumisia taas

Pennut kasvavat kohisemalla:) otin painot taas ja kaikki pennut painavat ihan vähän vaille 4 kiloa! Aikamoisia jytkyjä ovat. Tänään siirryin myös ruokinnassa 4 kertaa päivässä systeemiin, aikaisemmin pennut saivat jatkuvasti muroja syödä silloin kuin halusivat.Nyt siis ruoka tulee 4 kertaa päivässä ja muuten kupit on tyhjät. Tämä siksi koska kaikki pennut ovat tasasen kokoisia ja uusissa perheissä on helpompaa kun pennut ovat tottuneet ruoka aikoihin. Pennut käyvät ulkona pari kolme kertaa päivässä ja hyvin on pisut ja kakit ulos jo tulleet:D Toivottavasti tästä on apua uusille omistajille myös.? Pennut käyvät myös koko talossa kävelemässä tai siis riehumassa. Rauhottumaan ja syömään mennään aina omaan huoneeseen. Tissillä käyvät myös edelleen ja Mila antaa niitten imeä pari kolme kertaa päivässä. Hassu emo! Ensiviikon Maanantaina on sitten silmäpeilaus ja pentu tarkastus myös. Salaman kanssa on leikitty kahden lelun leikkiä ja hienosti Salama jo alkaa leikin taitamaan. ;D Ollaan otettu myös edessä istumista ja kivasti käskyllä alkaa tekemään. Ja palkaksi tietysti leikkiä lelulla. Vetoleikki on rotan nahalla parasta Salamasta. Tuopa jopa lelua jo miulle takas kun on voittanut vedon!! Taitava pentu. Tänään uutena oli maahanmenoa ja vapaa käskyä leikin varjolla tietysti. Parasta Salamalla on se katsekontakti, joka tulee ihan itsestään. Sitä ei tarvitse harjotella mitenkään.Olen tässä miettinyt ,että taitaisi olla sille parempi kutsumanimi tuo TROMBI:)Sen verran sillä tuota vauhtia on. Tänään kun laitoin pennut huoneeseen nukkumaan en huomannut ,että Salama ei ollutkaan siellä. join päiväkahvia keittiössä ihan rauhassa kun tajusin ,että pöydän alla miun jaloissahan se pentele nukkui ;D Taitaa löytää omat tavat jo? Nytkin makaa tossa miun jalanpäällä kun olen koneella. Aivan ihan pentu se kyllä on! Tai kaikkihan ne ovat super hienoja :)